Info Akselin etusivulle MuistotTampere
KAUPUNKI | MYLLYT JA SILLAT | FRENCKELL | FINLAYSON | TAMPELLA | VERKATEHDAS | TAKO | LILJEROOS
Finlaysonin kartta Klikkaa karttaa


Finlaysonin alue Tehtaan varjossa Infoa teoksesta

James Finlayson perusti Tammerkosken rannalle konepajan vuonna 1820. Suomen puuvillateollisuus sai alkunsa kahdeksan vuotta myöhemmin, jolloin Finlayson otti valmistamansa koneet käyttöön ja ryhtyi puuvillatehtailijaksi.

Vuonna 1836 Finlaysonin tehdas sai pietarilaiset omistajat, joista Tampereelle asettui Wilhelm Nottbeck. Uusien omistajien johdolla tehdas kasvoi ja kehittyi. Jo seuraavana vuonna rakennettiin moderni tehdasrakennus kuusvooninkinen. Tuotanto kasvoi ja työntekijöiden määrä lisääntyi. Tuotteet, puuvillakankaat ja -langat, myytiin etupäässä Venäjälle.

1850-luvulla kotimaan markkinat kasvoivat Venäjän vientiä suuremmiksi. Samalla työntekijöiden määrä kohosi toiselle tuhannelle. 1900-luvun alussa omistajat luovuttivat tehtaan johdon ulkopuolisille ammattilaisille. Silloin Finlaysonilla oli yli 3000 työntekijää ja se oli Pohjoismaiden suurin teollisuusyritys. Puuvillakankaiden valikoima laajeni painokankaisiin ja kodintekstiilisarjoihin. Sotien jälkeisen ajan uutuus oli frotee.

1960-luvulta lähtien tekstiileistä tuli yhä enemmän tuontitavaraa. Finlayson siirtyi vuonna 1985 osaksi Asko-konsernia ja 1990-luvun lopulla norjalaisomistukseen. Vuonna 2000 Finlayson Oy palasi suomalaisiin käsiin osaksi Espe Group Oy:tä.

Finlaysonin tehdas on siirtynyt pois Tammerkosken rannan teollisuusalueelta. Tehtaanmyymälä toimii edelleen vanhassa rakennuksessaan. Muille tiloille on löydetty uutta käyttöä: Finlaysonilla toimii lukuisia yrityksiä, oppilaitoksia ja museoita.


 Lisää aiheesta Tekstiiliteollisuus 1918-1940, Tekstiiliteollisuus 1940-1960,
 Finlaysonin alue ja Finlayson Oy
Tampereen museot/Vapriikki