Info Akselin etusivulle MuistotMänttä
VALTA | ARKI | PALVELUT | VAPAA-AIKA
Kunta
Seurakunta
Seurapiirit
Työväenliike
Ympäristö
 Poliisi
Poliisi

Patruunakaudella Mäntässä ei ollut varsinaisia järjestyssääntöjä, kun yhtiö kykeni kontrolloimaan yhteisöään riittävästi mm. vuokrasäännöillään. Varsinaista poliisia ei ollut ennen vuotta 1892, jolloin yhtiö palkkasi tehtaalle poliisin toripäivillä sattuneiden järjestyshäiriöiden vuoksi. Tätä ennen Mäntän "poliisina" oli toiminut mm. patruuna itse, joka hanakasti tarttui niin työläistensä kuin muidenkin mänttäläisten huonoihin tapoihin.

Järjestyshäiriöiden kannalta vaikeinta aikaa olivat jatkossakin toripäivät. Välillä meno oli niin vallatonta, että tehdas jäi seisomaan isännöitsijän komennettua työläiset järjestystä pitämään.

Mäntän poliisit poliisiaseman edustalla

Vuodesta 1917 Mänttä kuului Vilppulan nimismiespiiriin. Yhtiön ja Vilppulan nimismiesten suhteet olivat läheiset, mm. Mäntän tehtaiden pitkäaikainen sosiaalijohtaja Ilkka Laurila oli alun perin Vilppulassa nimismiehenä.

Ensimmäiset omat järjestyssäännöt Mänttään saatiin 1926. Ajan poliittisten levottomuuksien aikana Mäntän tehtaille tuli yhtiön vaatimuksesta silloin tällöin myös Etsivän Keskuspoliisin miehistöä. Omia poliiseja Mäntässä oli yleensä 2 - 4. Ankara yhteisöllinen kuri piti rikokset vähäisinä 1940-luvun lopulle asti.

Mäntän poliisit juhlaunivormuissaan

Poliisitalona toimi aluksi yhtiön vuokraama koulurakennus Koskelanlammen rannalla. Vuonna 1935 valmistui Mäntän Klubin taakse kivinen Posti- ja poliisitalo.

G.A. SERLACHIUS