Info Akselin etusivulle MuistotTampere
TammerkoskiTyö ja tuotteetTyöntekijätOmistajat
TEHDASTYÖ | KOTI | MUISTOT
Työpäivä
Naiset
 Lapset


Lapset

Lapsetkin joutuivat tekemään työtä perheen elättämiseksi. Tyko Varto on muistellut lapsuuttaan 1880-luvulla:

Olin jo kuukauden ollut 13:nnella ikävuodellani, kun minun täytyi mennä pyrkimään töihin, sillä koti oli köyhä, isällä pieni viikkopalkka ja minä vanhin viidestä sisaruksesta. Lapsuuteni aikoina oli Tampereen työväellä yleisenä käsityksenä, että oli onni sille pojalle ja tytölle, joka onnistui pääsemään työhön Finlaysonin tehtaalle ja siten sai itsensä sijoitetuksi sanotun tehtaan turviin.

Ruuskasen sukkatehtaan tyttöjä 1900-luvun vaihteessa

Yleisintä lasten työ teollisuudessa oli 1860- ja 1870-luvuilla. Vuodesta 1890 lähtien alle 12-vuotiaat lapset eivät saaneet tehdä teollisuustyötä. 12-14-vuotiaiden työpäivä sai olla seitsemän tunnin mittainen ja 15-17-vuotiaiden työaika oli 14 tuntia.


Tampereen museot/Vapriikki