-->
ValkeakoskiTehdasYhtyneet paperitehtaat
VESIMYLLYT | KANAVA


Myllykylästä tehdaskaupungiksi

Valkeakoski on kasvanut virran varrelle. Useista koskista muodostunut virta yhdistää toisiinsa Mallasveden ja Vanajaveden. Suurin koskista oli Walkiakoski, joka valjastettiin lopullisesti 1950-luvun alkuvuosina, kun rakennettiin Valkeakosken nykyinen kanava. Korkeusero näiden kahden veden välillä on neljä ja puoli metriä.

Virran keskellä sijaitsee Myllysaari, joka oikeastaan on Valkeakosken historiallisen roolin määrääjä

klikkaa kuvaa

Todennäköisesti Valkeakoski oli myllykylä niistä esihistorian ajoista lähtien, kun viljelymaiden koko kasvoi niin, etteivät käsikivet enää riittäneet viljan jauhamiseen. Keskiajalta Valkeakoski kuului Sääksmäen suurpitäjään. Nimi Valkeakoski mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1420, kyseessä nimenomaan myllyihin liittyvä kiista. Myllyjä oli ylävirralla, esimerkiksi Apiankoskessa, mutta kuten 1600-luvun kartasta ilmenee, Myllysaari vuolaimman virran keskellä oli aivan nimensä mukainen

Vuonna 1869 valmistui Myllysaaren pohjoispuolisen Vähäkosken vierelle kanava; avautunut laivareitti yhdisti Hämeenlinnan Längelmäen seutuihin. Lopullisesti ikiaikaisen myllykylän elämä mullistui, kun valjastamattoman koskivoiman ja uusien kulkuyhteyksien houkuttelema paperitehdas aloitti toimintansa vuonna 1873. Pian se työnsi tieltään viimeisetkin myllyt Myllysaaresta. Myllykylä muuttui tehdaskyläksi, joka hiljalleen vaurastui siinä määrin, että vuonna 1923 erosi emäpitäjästään Sääksmäestä itsenäiseksi kauppalaksi. Todelliselta ilmeeltään Valkeakoski pysyi tehdaskylänä aina 1940-luvun lopulle. Mutta seuraavalla vuosikymmenellä alkoi suuri muutos, joka johti siihen, että vuonna 1963 kauppala muuttui kaupungiksi.

Jotta ympyrästä tulisi eheä, niin kymmenen vuotta myöhemmin eli 1973 ennen niin mahtava Sääksmäen muinaispitäjä liitettiin myllykyläänsä.


Vesimyllyt

Valkeakosken nimi alkaa esiintyä asiakirjoissa vuodesta 1420 lähtien. Lähes poikkeuksetta on aina kyse myllyistä. Myllyjen omistus perustui valtaukseen samaan tapaan kuin erämaiden ja ulkoniittyjen. Ajan myötä, sukupolvien vaihduttua, omistusoikeudet hämärtyivät ja Valkeakosken varhaisin kirjallinen historia onkin mehevien myllyriitojen värittämää.
Virta myllyjen pyörittämiseen oli riittävän voimakas varsinaisessa Walkiakoskessa, jonka Myllysaari jakoi kahteen uomaan sekä noin kilometrin päässä yläjuoksulla sijaitsevassa Apiankoskessa.

Talonpoikaiset myllyt olivat alkuaan yhteismyllyjä eli lahkomyllyjä. Lahkon saattoi muodostaa kylä, yksittäiset talot tai muunlaiset yhteenliittymät. Myllyjen ylläpidosta huolehdittiin yhdessä ja jauhatusvuorot jaettiin osuuden, yleensä talon koon, mukaan.
Lahkojärjestelmää voi hyvin verrata osuustoimintaan, joka ennen pitkää kaupallistui. Jauhatusvuoro saatettiin myydä. Ensin oman lahkon muille taloille, myöhemmin myös ulkopuolisille.
Vielä pidemmällekin mentiin; myllyyn saatettiin palkata päätoiminen mylläri, joka maksua vastaan jauhoi kenelle hyvänsä. Tai mylläri saattoi vuokrata myllyn talolta ja ryhtyä harjoittamaan omaa liiketoimintaansa.

Valkeakosken vesimyllyjen tarina alkoi lähestyä loppuaan 1800-luvun toisen vuosikymmenen suuren koskenperkausohjelman myötä. Vuosina 1819 – 21 suoritettujen Apiankosken ruoppaus- ja kiveystöiden vuoksi siinä olleet myllyt siirrettiin Myllysaareen.
Myllysaaressa vuonna 1873 aloittanut paperitehdas valtasi pian koko saaren, ja Valkeakosken viimeiset vesimyllyt pyörivät ison virran eteläpuolella 1900-luvun alkuvuosiin. Viimeinen purettiin vuonna 1907 tehtaan haluttua koko vapaan koskivoiman käyttöönsä uuden puuhiomon tarpeisiin. Tilalle tehdas rakensi sähkökäyttöisen myllyn hieman kosken yläpuolelle.

klikkaa kuvaa
Tampereen museot/Vapriikki