-->
ValkeakoskiMyllykylästä tehdaskaupungiksiTehdas
RUDOLF WALDEN | JUUSO WALDEN
Takaisin


Kenraali Karl Rudolf Walden

s. 1. 12. 1878 Helsingissä
k. 25. 10. 1946 Sysmän Rapalassa

Rudolf Walden kirjoittautui Jyväskylän lyseoon vuonna 1888. Hänen koulumenestyksensä oli siinä määrin heikko, että hänen isänsä, tuomari Walfrid Walden, lähetti poikansa kadettikouluun kaksi vuotta myöhemmin. Siellä Rudolfista tuli luokkansa priimus.

Vuonna 1901 Nikolai II allekirjoitti asevelvollisuuslain, jolla Suomen armeija hajotettiin. Vastalauseeksi 195 paristasadasta upseerista erosi. Aliluutnantti Walden ei eronnut heti, hän oli Venäjällä oppimassa kieltä ja sotilastaitoja. Palattuaan Suomeen 1902 hän kieltäytyi pitämästä asevelvollisuuskutsuntoja Kuopiossa, ja hänet erotettiin. Hän oli tosin jo jättänytkin eropyyntönsä. Venäjän taidosta oli hyötyä, sillä Sisä-Venäjällä, Borskoje Tatarovon kylässä, oli suomalaisten omistama paperitehdas, jossa tarvittiin kirjanpitäjää ja konttoristia. Walden osti kirjanpidon oppikirjan ja astui Pietarin junaan.

Ennen pitkää hänellä oli oma agentuuri, joka myi suomalaista paperia Venäjälle. Hänen toimeksiantajiaan olivat muun muassa Simpele, Myllykoski ja Jämsänkoski. Hänestä tuli aikanaan kahden ensin mainitun hallituksen puheenjohtaja. Hänen aloitteestaan ostettiin Jämsänkoski, tästä kolmikosta muodostettiin vuonna 1920 Yhtyneet Paperitehtaat Oy, johon aikanaan Aktiebolaget Walkiakoski liitettiin.

Valtiollisessa elämässä Rudolf Walden oli marsalkka Mannerheimin luottomies. Yhteistyö kesti säröittä yli neljännesvuosisadan. Lyhyessä ajassa Walden yleni luutnantista jalkaväenkenraaliksi. Kansalaissodan aikaan hän oli valkoisen armeijan etappiesikunnan päällikkönä. Sitten sotaministerinä ja viime sotien aikaan puolustusministerinä. Hän oli jäsenenä rauhanvaltuuskunnissa ensimmäisen kerran Tartossa vuonna 1920 ja viimeisen kerran syyskuussa 1944 Moskovassa.

Tampereen museot/Vapriikki